Mara Suomen kriisinkestävyyttä rakentamassa

Tämä teksti on puheenvuoroni Jyväskylän yliopistossa järjestetyllä ensimmäisellä Martti J. Kari -muistoluennolla 3.12.2024. Varsinaisen muistoluennon piti tasavallan presidentti Alexander Stubb. Tallenteen tilaisuudesta voi katsoa täällä. Herra tasavallan presidentti, arvoisat kutsuvieraat ja hyvä yleisö!  Martti Johannes Kari eli Mara. Eversti, filosofian tohtori kyberturvallisuudesta, filosofian maisteri venäjän kielestä ja kulttuurista sekä humanististen tieteiden kandidaatti arabian ja islamin …

Elämäsi kuuluu isänmaalle – maanpuolustuskasvatus Suomen kouluissa

Suomessa on viime vuosien aikana usein ihmetelty Venäjän koulujen opetusohjelmiin sisältyvää sotilaskoulutusta. Silloin tällöin on kuitenkin myös esitetty, että maanpuolustustaitoja tulisi opettaa kouluissa Suomessakin. Jopa maanpuolustuspainotteisen lukion perustamista on esitetty. Maanpuolustuskasvatus on 1940-luvulla ollut osa koulujen opetusta kuitenkin myös Suomessa, ja oppiaineen taustalla oli suhteellisen voimakas poliittinen ideologia. Opetuksen perustelut ja tavoitteet taas kuulostavat tässä …

Suomen idea?

Tämä teksti on itsenäisyyspäivän puhe, jonka pidin Keski-Suomen reserviläispiirin varapuheenjohtajana Jyväskylän yliopiston opettajaopiskelijoiden soihtukulkueen seppeleenlaskussa Jyväskylän vanhan hautausmaan sankarihaudoilla. Ensimmäinen opiskelijoiden itsenäisyyspäivän soihtukulkue taivalsi kaupungin halki jo 1950-luvulla. Kulkue on perinne monessa yliopistokaupungissa. Se syntyi tavaksi, jolla on muistettu sodassa kaatuneita opiskelijatovereita ja kunnioitettu Suomen itsenäisyyttä. Arvoisat opiskelijat, jyväskyläläiset ja muut itsenäisyyspäivän viettäjät. Viime vuonna …

Martti J. Kari in memoriam

Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori, FT ja eversti (evp.) Martti J. Kari kuoli 30.8.2023. Hänet siunattiin haudan lepoon Jyväskylässä lauantaina 30.9.2023. Mara oli ystäväni ja työkaverini. Kuva: Petteri Kivimäki / Jyväskylän yliopisto Eräänä aamuna tammikuun 2015 lopussa luin aamiaispöydässä Helsingin Sanomia. Heti lehden kolmannella sivulla minua tuijotti silmiin äkäisen näköinen eversti, karvalakki päässään ja taustallaan Suomen Pankin …

Harvat ja valitut

Yksi varma kevään merkki yliopistoissa ovat valintakokeet. Todistusvalinnalla valittavien määrän lisääntyessä niiden merkitys on vähentynyt varsinkin valinnoissa suorittamaan kandidaatin tutkintoja, mutta edelleenkin varsinkin alanvaihtajat, ylioppilastutkintoa suorittamattomat ja hieman heikommin kirjoituksista selvinneet vaeltavat keväällä ja alkukesästä valintakokeisiin. Kokonaisuutena ottaen toivomansa yliopisto-opinnot pääsevät edelleen aloittamaan vain harvat ja valitut. Valintakoe on monelle hakijalle stressaava kokemus. Parhaimmillaan vain …