Mara Suomen kriisinkestävyyttä rakentamassa

Tämä teksti on puheenvuoroni Jyväskylän yliopistossa järjestetyllä ensimmäisellä Martti J. Kari -muistoluennolla 3.12.2024. Varsinaisen muistoluennon piti tasavallan presidentti Alexander Stubb. Tallenteen tilaisuudesta voi katsoa täällä. Herra tasavallan presidentti, arvoisat kutsuvieraat ja hyvä yleisö!  Martti Johannes Kari eli Mara. Eversti, filosofian tohtori kyberturvallisuudesta, filosofian maisteri venäjän kielestä ja kulttuurista sekä humanististen tieteiden kandidaatti arabian ja islamin …

Elämäsi kuuluu isänmaalle – maanpuolustuskasvatus Suomen kouluissa

Suomessa on viime vuosien aikana usein ihmetelty Venäjän koulujen opetusohjelmiin sisältyvää sotilaskoulutusta. Silloin tällöin on kuitenkin myös esitetty, että maanpuolustustaitoja tulisi opettaa kouluissa Suomessakin. Jopa maanpuolustuspainotteisen lukion perustamista on esitetty. Maanpuolustuskasvatus on 1940-luvulla ollut osa koulujen opetusta kuitenkin myös Suomessa, ja oppiaineen taustalla oli suhteellisen voimakas poliittinen ideologia. Opetuksen perustelut ja tavoitteet taas kuulostavat tässä …

Martti J. Kari in memoriam

Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori, FT ja eversti (evp.) Martti J. Kari kuoli 30.8.2023. Hänet siunattiin haudan lepoon Jyväskylässä lauantaina 30.9.2023. Mara oli ystäväni ja työkaverini. Kuva: Petteri Kivimäki / Jyväskylän yliopisto Eräänä aamuna tammikuun 2015 lopussa luin aamiaispöydässä Helsingin Sanomia. Heti lehden kolmannella sivulla minua tuijotti silmiin äkäisen näköinen eversti, karvalakki päässään ja taustallaan Suomen Pankin …