Martti J. Kari in memoriam

Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori, FT ja eversti (evp.) Martti J. Kari kuoli 30.8.2023. Hänet siunattiin haudan lepoon Jyväskylässä lauantaina 30.9.2023. Mara oli ystäväni ja työkaverini.

Kuva: Petteri Kivimäki / Jyväskylän yliopisto

Eräänä aamuna tammikuun 2015 lopussa luin aamiaispöydässä Helsingin Sanomia. Heti lehden kolmannella sivulla minua tuijotti silmiin äkäisen näköinen eversti, karvalakki päässään ja taustallaan Suomen Pankin edessä olevan Snellmanin patsaan jalusta, jossa näkyy edelleen sota-ajan pommitusten aiheuttamia vaurioita.

Kuvatekstin mukaan hymytön herra oli Puolustusvoimien tiedustelukeskuksen apulaisjohtaja Martti J. Kari. Hän kertoi jutussa meneillään olevasta tiedustelulakien valmistelusta. Katselin yrmeää ilmettä ja ajattelin, että tälle miehelle on varmaan valmistusvaiheessa unohdettu asentaa huumorintaju.

Niin kuin kaikki tiedämme, olin väärässä. Sain tämän selville, kun tutustuin äkäisen näköiseen everstiin henkilökohtaisesti vain pari kuukautta myöhemmin ja opin tuntemaan hänet lyhyesti ja ytimekkäästi Marana – ihmisenä, joka osoittautui erittäin huumorintajuiseksi, avarakatseiseksi ja ennen kaikkea hauskaksi.

Seuraavina vuosina mm. konttasin Maran kanssa Helsingin kaduilla keräämässä abiturienttien sinne penkkaripäivänä heittämiä makeisia, todistin hänen karkaavan Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorin virka-autosta Kaisaniemen liikennevaloissa ja kuuntelin huimia tarinoita niin Bosniasta, Ukrainasta kuin Jyväskylän jäähallistakin.

Olin viime viikonlopun Panssariprikaatissa Parolannummella – paikassa, josta Maran sotilasura alkoi. Sielläkin moni muisteli kohtaamisiaan Maran kanssa. Sama on tapahtunut viime viikkojen aikana useasti ja monessa paikassa. Muisteltu on niin nuorta Hämeen Jääkäripataljoonan luutnanttia kuin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen everstiäkin.

Maastokuvioisen maailman ulkopuolella on muisteltu mm. Jyväskylän yliopiston opettajaa, kääpiövillakoira Obin ulkoiluttajaa ja ennen kaikkea sitä puhujaa, myyttistä tiedustelueverstiä, joka juuri sillä hetkellä, kun me suomalaiset eniten tietoa tarvitsimme, selitti selkeästi ja suorasanaisesti, miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii.

Mara jätti siis jäljen moniin ihmisiin. Se ei ole mikään ihme. Marasta parhaillaan kirjaa kirjoittava Laura Halminen on todennut Maran eläneen ainakin kolmen edestä: kokeneen, nähneen ja ehtineen sen verran, että harva meistä pystyisi samaan, vaikka saisi yrittää kolme kertaa ja kaikki laskettaisiin lopussa yhteen. Tämä pitää varmasti paikkansa.

Mittavan sotilasuransa Mara teki pääasiassa salatussa maailmassa, tietyllä tavalla varjojen valtakunnassa kehittäen suomalaista sotilastiedustelua ja kansallista tiedustelukulttuuria. Maran sotilaalliset ansiot ja uran kulku ovat varmasti useimpien tiedossa, joten ei niistä tässä sen enempää. Sotilasuraa seurasi kuitenkin toinen ura, tällä kertaa hyvinkin julkinen – uran loppuvaiheessa tietyllä tavalla jopa parrasvaloissa.

Mara siirtyi täysipäiväisesti akateemiselle uralle ja tuli Jyväskylän yliopistoon töihin vuoden 2018 alussa. Jo tätä aiemmin hän oli alkanut suunnitella yliopistomme tiedustelun opetusta. Mara käytännössä kehitti tiedustelukoulutuksemme ja oli avaintoimija myös Turvallisuus ja strateginen analyysi -maisteriohjelman suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Maran tavoitteena oli poistaa tiedustelusta turha mystiikka ja osoittaa, ettei se liity vain sotilaalliseen toimintaan, vaan tiedustelusta ja tiedustelumenetelmistä voivat hyötyä niin yritykset, organisaatiot kuin yksilötkin – ja että tiedustelua voidaan ja sitä pitää opettaa myös siviiliyliopistossa. Maran tiedustelukurssit olivatkin alusta alkaen erittäin suosittuja. Ehkä hän niitä pitäessään pääsi toteuttamaan myös yhtä haavettaan, haavettaan historian opettajuudesta.

Alkuvuodesta 2018 Mara totesi kerran lounaalla ollessamme, kuinka erilaista hänen nykyinen työnsä yliopistossa on verrattuna aiempaan työhön sotilastiedustelussa: aiemmassa työssä oikeastaan ainoa tehtävä oli tuottaa valtiojohdolle ennakkovaroitus valtiota uhkaavasta vaarasta.

Aika pian Mara kuitenkin kertoi huomanneensa, etteivät työt sittenkään olleet niin erilaisia. Niin tiedustelussa kuin akateemisessa tutkimuksessa ja opetuksessakin on tavoitteena tietää mahdollisimman paljon ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Molemmissa tavoitteena on myös oikeastaan ennakkovaroituksen antaminen – varoituksen konkretian taso vain on erilainen.

Meillä yliopistolaisilla onkin suurempi vastuu, kuin mitä ehkä usein tulemme ajatelleeksikaan: kun selitämme ja kommentoimme maailman, yhteiskunnan ja arjen tapahtumia ja ilmiöitä, voimme samalla tuottaa rakennusaineita turvallisuudelle ja yhteiskunnalliselle vakaudelle.

Maran tapauksessa tämä puoli akateemisuudesta korostui ennen kaikkea helmikuusta 2022 alkaen. Maran vuonna 2018 pitämästä luennosta ”Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?” tuli sen uudelleen julkaisun myötä Suomen kaikkien aikojen katsotuin yliopistoluento, ja Marasta yksi niistä hahmoista, jotka väsymättä selittivät meille suomalaisille sitä uutta tilannetta, jonka Venäjän Ukrainaa vastaan aloittama laajamittainen ja laiton sota aiheutti.

Sillä, että Mara osoitti meillä Suomessa olevan kykyä ja osaamista analysoida ja ymmärtää Venäjää ja sen toimia, oli suuri merkitys suomalaisten kokemalle turvallisuuden tunteelle ja tulevaisuudenuskolle. Meillä Jyväskylän yliopistossa Maran toiminta taas sai monet ymmärtämään, mitä todella tarkoittaa yliopistojen tehtäviin kuuluva yhteiskunnallinen vuorovaikutus.

Varsinkin viimeisen työvuotensa aikana Mara kantoi huolta erityisesti Suomen kognitiivisesta turvallisuudesta. Siis siitä, pystymmekö me suomalaiset puolustautumaan meihin kohdistuvilta, kognitiivisia prosessejamme hyväksi käyttäviltä vaikuttamisyrityksiltä, esimerkiksi informaatiosodankäynniltä tai neuraaliselta vaikuttamiselta.

Tätä tutkii Maran ideoima ja aikaansaama KILPI-hanke, jota Mara ehti valitettavasti johtaa vain noin kuukauden ennen sairauslomalle jääntiään. Pitkälti varmasti Maran ansiosta informaatiopuolustus myös mainitaan kesäkuussa työnsä aloittaneen Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa. Tässäkin asiassa Mara jättää jäljen – koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Maran toive Suomen kylmän sodan aikaisen historian uudelleenarvioinnista sen sijaan odottaa vielä toteuttajiaan.

Niin sotilastiedustelussa kuin yliopistossakin ollaan ennen kaikkea Suomen, suomalaisen yhteiskunnan ja isänmaan palveluksessa. Mara oli siis käytännössä koko ikänsä Suomella töissä.

Maran sähköpostiviestiensä lopussa käyttämä presidentti Volodymyr Zelenskyin sanonta ”Totuus voittaa valheen, valo voittaa pimeyden” kuvaakin hyvin Maraa. Hän halusi tehdä työtä isänmaan hyväksi ja parhaaksi, jotta kaikilla olisi parempi paikka elää, ja hän säilytti uskonsa hyvään ja valoon loppuun saakka.

Niin Kouvolan poika kuin Mara olikin, hänen sydämensä sykki myös Keski-Suomelle ja Jyväskylälle, Suomen Ateenalle ja Jyväskylän yliopistolle. Mara oli ylpeä siitä, että hän oli töissä Jyväskylän yliopistossa – ja me olemme ylpeitä siitä, että hän oli nimenomaan meillä töissä ja että saimme työskennellä hänen kanssaan.

Yksi osa Keski-Suomea ja Jyväskylän yliopistoa on mystinen Vaeltaja. Yliopistomme vanhan juhlasalin seinään on kirjoitettu ”Vaeltaja, sano Suomelle, että sen nuorison parasta tässä harrastetaan”. Herpmanin poikien muistokappelissa Ketveleen kannaksella Keuruulla taas on teksti ”Vaeltaja, ole valmis, kuntoasi kerran kysytään.”

Kukaan ei tiedä tarkasti, kuka tai mikä oli ja on Vaeltaja. Jyväskylän yliopiston museon mukaan Vaeltajalla viitattaneen kuitenkin kulkijaan, joka vaeltaa maallisten vaikeuksien kautta kohti taivaan valoa ja tuottaa samalla ympärilleen hyvää – esimerkiksi sivistystä, osaamista, tukea ja turvallisuutta.

Olen varma, että Mara oli yksi tällainen Vaeltaja. Hän harrasti paitsi Suomen nuorison, niin myös koko Suomen parasta ja oli valmis, kun kuntoa kysyttiin. Nyt hän on sitten monen muun Vaeltajan tavoin päässyt perille taivaan valoon.

Kiitokset kaikesta, Mara. Lepää rauhassa. Me kaikki lupaamme, että jatkamme työtäsi – harrastamme Suomen parasta ja pyrimme olemaan valmiita, kun kuntoamme kysytään.

Panu Moilanen