Tämä kirjoitus on alustuspuheenvuoro, jonka pidin Reserviläisliiton järjestämässä Kokonaisturvallisuus -seminaarissa Helsingissä 4. syyskuuta 2024.
Suomessa sota ja sodankäynti käsitetään hyvin perinteisesti: ne nähdään ennen kaikkea fyysisen tuhovoiman käyttönä, ampumisena, räjähdyksinä ja tappamisena. Tämä on ymmärrettävää yhtäältä siksi, että Suomen vuosina 1939-1945 käymät sodat ovat oleellinen ja erottamaton osa Suomen historiaa ja suurta suomalaista kertomusta, toisaalta siksi, että uutiskuvat Ukrainasta kertovat siellä käytävän myös hyvin perinteistä, fyysiseen tuhoamiseen perustuvaa kulutussotaa.
Vaikka sodan ja sodankäynnin ytimessä ovat nyt ja tulevaisuudessakin väkivalta ja fyysinen vaikuttaminen, on muiden sodankäynnin ja vaikuttamisen tapojen merkitys lisääntynyt teknologian kehittymisen myötä. Viestintäteknologian ja palveluiden kehitys ovat lisänneet toimintaa informaatioulottuvuudessa, ja kognitiosta on tullut yhä tärkeämpi vaikuttamisen kohde.
Kognitiolla viitataan kaikkiin ihmisen tiedonkäsittelyn prosesseihin, esimerkiksi tiedon vastaanottamiseen, prosessointiin, muistamiseen ja ymmärtämiseen. Käytännössä se tarkoittaa päätöksentekoamme ja tarkoituksenmukaisten vasteiden tuottamista. Nämä vasteet ovat hyvin monenlaisia: ne voivat olla esimerkiksi emootioita, arvoja, asenteita, mielipiteitä ja toimintaa.
Kognitiivinen sodankäynti yhdistää psykologista ja neuraalista vaikuttamista. Tavoitteena on vaikuttaa vastustajan ajatteluun ja tunteisiin muuttaen havaittua ja koettua todellisuutta. Se on siis eräällä tavalla taistelua aivoista ja mielistä – kun psykologisella sodankäynnillä pyritään vaikuttamaan siihen, mitä ajattelemme, kognitiivisessa sodankäynnissä pyritään vaikuttamaan myös siihen, miten ajattelemme.
Venäläisessä sotatieteellisessä ajattelussa lähellä kognitiivisen sodankäynnin käsitettä on refleksiivisen kontrollin käsite. Se on perua jo Neuvostoliiton ajalta, ja sen keskeisin tavoite on vastustajan päätöksentekoon vaikuttaminen siten, että vastustaja saadaan tekemään omalta kannaltaan haitallisia, mutta vaikuttajan kannalta suotuisia päätöksiä tai siten, että vastustajan päätöksenteko heikentyy, hidastuu tai estyy kokonaan. Näistä voidaan puhua konstruktiivisena ja tuhoavana tapana.
Yhtenä merkittävänä refleksiivisen kontrollin muotona voidaan nähdä informaatiosodankäynti. Informaatiosota ymmärretään Venäjällä länsimaita laajemmin, ja se nähdään oleellisena osana sodankäynnin kokonaisuutta. Sotaa käydään venäläisen ajattelun mukaan aina myös informaatiotilassa. Venäjällä ei puhuta lännen tavoin informaatiosodankäynnistä, vaan informaatiopsykologisen sodankäynnin operaatioista, joihin liittyy myös informaatioteknisiä operaatioita.
Informaatiopsykologisen sodankäynnin kohteina ovat vastustajan mieli, moraali ja päätöksentekokyky. Voidaan siis puhua vaikuttamisesta edellä mainittuun kognitioon. Informaatioteknisen sodankäynnin kohteina taas ovat erilaiset tekniset järjestelmät, ja tästä sodankäynnin tavasta lännessä puhutaan yleensä kybersodankäyntinä.
Venäläisessä sotatieteellisessä ajattelussa on jo noin kymmenen vuoden ajan puhuttu uuden sukupolven sodankäynnistä. Termi esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2013 kenraali Valeri Gerasimovin kirjoituksessa. Uuden sukupolven sodankäynnin keskeisin ajatus on se, että sota on jatkuvaa: Venäjä katsoo siis olevansa jatkuvasti sodassa, ja sillä on aina vihollinen tai vihollisia.
Tämä on keskeistä myös meidän suomalaisten kannalta. Suomessa ja yleisesti länsimaissa sota nähdään useimmiten dikotomiana: sota joko on tai sitä ei ole. Päättyneenä kesänäkin Suomessa käytiin keskustelua siitä, onko Suomi sodassa Venäjän kanssa vai ei. Kysymys on vaikeampi kuin mitä ensikuulemalta voisi ajatella: saattaa nimittäin olla niin, että dikotomisesti sodan näkevä Suomi ei ole sodassa Venäjän
Myös kenraalimajuri A. V. Smolovyi, joka johtaa Venäjän puolustusministeriön Yleisesikunta-akatemian sotilasstrategista tutkimuskeskusta, on vuonna 2022 Vestnik Akademi Voennyh Nauk -lehdessä julkaistussa artikkelissaan pohtinut tulevaisuuden sotilaallisia konflikteja.
Artikkeli sisältää mallin, joka kuvaa sitä, millaisia tulevaisuuden sotilaalliset konfliktit ovat ja millaisia vaikuttamisen tapoja niissä käytetään.
Smolovyi korostaa artikkelissaan informaatiosodankäynnin merkitystä: hänen mukaansa siitä on tulossa erottamaton osa kaikkia sotilaallisia operaatioita, ja keskeistä on, että informaatiosodankäynti aloitetaan jo ennen varsinaisten konkreettisten vihollisuuksien puhkeamista. Tällöin tavoitteena on saavuttaa täydellinen informaatioylivoima, jonka avulla vihollinen voidaan jopa lamauttaa. Tämän saavuttamiseksi vastustajan poliittiseen ja sotilasjohtoon sekä siviiliväestöön kohdistetaan massiivista psykologista vaikuttamista.
Myös oma väestö ja kolmansien maiden asukkaat altistetaan propagandalle, jonka avulla pyritään varmistamaan sodankäynnille mahdollisimman suotuisa ilmapiiri. Esimerkiksi Ukrainaan liittyvää mielipiteenmuokkausta alettiin Venäjällä tehdä jo 2000-luvun alussa.
Informaatiosodankäynnin merkitys ja tärkeys käy selvästi ilmi myös tarkasteltaessa Smolovyin esittämää malliatulevaisuuden sotilaallisista konflikteista ja niiden vaikuttamisen tavoista. Artikkelissa tunnistetut taistelutilan ulottuvuudet on esitetty mallin keskellä.
Kaikkein keskeisimpään rooliin mallissa nousee informaatioulottuvuus, joka vaikuttaa kaikkien muiden ulottuvuuksien taustalla. Sen rinnalla ulottuvuuksina nostetaan esille kolme muuta ulottuvuutta: fyysinen ulottuvuus, sosiaalis-kulttuurinen ulottuvuus ja mentaalinen ulottuvuus.
Fyysinen ulottuvuus viittaa perinteiseen fyysisen tuhovoiman käyttöön. Jo pitkään venäläisessä sotilaallisessa ajattelussa on korostettu sitä, että fyysisen voiman käyttö tulee pyrkiä minimoimaan, ja tavoitteeksi tulee asettaa vihollisen sotilas- ja siviilihenkilöstön voittaminen omalle puolelle ja heidän kääntämisensä omaa maataan ja omaa hallintoaan vastaan.
Sosiaalis-kulttuurisessa ulottuvuudessa vaikuttamisen kohteena ovat vastustajan kulttuuri, arvot, perinteet, käsitteet, symbolit ja myytit – oikeastaan siis koko kansallinen narratiivi ja identiteetti. Tämä kansallinen narratiivi ja identiteetti pyritään kiistämään ja sitä pyritään haurastuttamaan kansallisen ja yhteiskunnallisen koheesion heikentämiseksi.
Mentaalisessa ulottuvuudessa vaikuttamisen kohteina ovat ihmisen mieli ja ajattelu, siis kognitio. Tämän ulottuvuuden hyödyntämisen kuvataan usein sijoittuvan nykyiseen ”totuudenjälkeiseen maailmaan”, jossa julkista mielipidettä sekä yksilöiden tunteita ja alitajuntaa pyritään aktiivisesti ja jatkuvasti manipuloimaan.
Mentaalisen sodankäynnin tavoitteeksi on esitetty kansan itsetietoisuuden tuhoaminen sekä kansan henkisen ja sivilisaationallisen perustan muuttaminen. On tärkeää huomata, että mentaalisen sodankäynnin aikajänne on pitkä: sitä mitataan venäläisen ajattelun mukaan vuosikymmenissä, jopa vuosisadoissa.
Miten meillä Suomessa sitten on varauduttu tai tulisi varautua informaatiotilassa tapahtuviin operaatioihin ja konflikteihin? Perinteinen mantra on ollut, että suomalaisten koulutustaso on niin korkea, että olemme käytännössä immuuneja kaikelle meihin kohdistuvalla vihamieliselle vaikuttamiselle informaatiotilassa. En usko, että tämä pitää paikkaansa.
Informaatiopuolustus ei ole vain informaatiovaikuttamisen ja -sodankäynnin temppujen ja toimenpiteiden torjumista. Niitä kaikkia ei yksinkertaisesti voi torjua. Sen sijaan huomion pitää olla siinä, kuinka me suomalaiset kehitämme itsestämme vastustuskykyisempiä mieliimme kohdistuvia operaatioita vastaan. Se tarkoittaa paitsi tiedon ja osaamisen lisäämistä, niin myös sitä, että tunnustamme ja tunnistamme olevamme haavoittuvia. Meissä kaikissa on kognitiivisia haavoittuvuuksia, joita jatkuvasti pyritään käyttämään hyväksi.
Suomalaisten korkea koulutustaso on hyvä lähtökohta suomalaisten vastustuskyvyn kehittämiseen. Se vaatii kuitenkin johdonmukaista, pitkäjänteistä ja mahdollisimman monen suomalaisen tavoittavaa toimintaa.
Vuonna 2021 julkaistussa puolustusselonteossa informaatiopuolustus määritellään maanpuolustuksen toimintojen suojaamiseksi ulkoa ohjatun ja muun vahingoittamistarkoituksen tehdyn viestinnän vaikutuksilta.
Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Aivan kuten sodankäynnissä yleensäkin, myös informaatiosodankäynnissä hyökkäyksen kohteena on koko maa: kansa, yhteiskunta ja sen toiminnot. Aivan kuten maanpuolustuksella yleisesti, tulee myös informaatiopuolustuksella pyrkiä puolustamaan ja suojaamaan koko yhteiskuntaa, Suomea ja suomalaisia. Se, kuinka tämä tehdään, meidän pitää ratkaista mahdollisimman pian. Tässä pitää myös muistaa, että vaikka esimerkiksi tässä puheenvuorossani olen puhunut pääasiassa Venäjästä, ei se ole ainoa informaatiotilan toimija, vaan esimerkiksi Kiina on merkittävä informaatiotilan toimija. Sen erottaa Venäjästä se, että Kiina hallitsee myös teknologioita ja palveluita. Se ei ole meidän kannaltamme välttämättä hyvä asia.
Jos venäläinen informaatisodankäynti kiinnostaa, kannattaa tutustua Mari Puurusen kirjoittamaan julkaisuun ”Veretöntä mutta tappavaa – Informaatiosodankäynti venäläisessä sotatieteellisessä tutkimuksessa”.