Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon informaatiovaikuttamisesta. Keskustelussa on kuitenkin jäänyt melko vähälle huomiolle yksi keskeisimmistä arvoihimme, asenteisiimme ja mielipiteisiimme vaikuttavista sisältötyypeistä. Viihde.
Vaaleahiuksinen ja ehkä hieman perinnehenkisesti pukeutunut rastatukkainen nuori mies kävelee hitaasti päättymättömältä näyttävässä viljapellossa. Muutaman askeleen jälkeen hän julistaa olevansa venäläinen, ja samalla alkaa soida mahtipontinen, monien Venäjällä vuosikymmeniin parhaaksi arvioima patrioottinen iskelmä, ”Я Русский”. ”Minussa virtaa isäni veri, eikä minua voi murtaa!”, vakuuttaa nuorukainen.
Nuori mies on Shaman-taiteilijanimeä käyttävä Yaroslav Dronov, joka on monien mukaan kohonnut Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan viralliseksi ääneksi. Aiemminkin hieman etnohenkistä, mutta sanoituksiltaan ja muulta sisällöltään kuitenkin peruspopiksi luokiteltavaa musiikkia julkaissut Shaman on nopeasti noussut yhdeksi tärkeimmistä Kremliä tukevan viihdetaivaan tähdistä, joka kiertää konsertoimassa ympäri Venäjää ja on mm. laulanut Venäjän kansallislaulun Vladimir Putin vierellään.
Shaman julkaisi Isänmaan puolustajan päivänä 23.2.2022 kappaleen ”Встанем” (”Nouskaamme!”), josta tuli nopeasti seuraavana päivänä alkaneen Venäjän Ukrainassa käymän laajamittaisen sodan tunnussävel – varsinkin, kun muutama kuukausi myöhemmin sen levytti yhdessä Shamanin kanssa joukko Venäjän musiikkitaivaan kestosuosikkeja, mm. Sergey Lazarev ja erityisesti vanhemman väen suosiossa oleva Larisa Dolina. Kappaleessa muistellaan henkensä taistelussa antaneita veteraaneja, joita luvataan juhlia Venäjän sankareina ikuisesti:
”Jumala ja totuus ovat puolellamme.
Kiitämme teitä antamastanne voitosta. (…)
Venäjän sankarit säilyvät sydämissämme – ainiaan.
Nouskaamme! (…)
Muistamme niitä, jotka kuolivat taistelussa.
Vapauden – ei mitalien – tähden.
Nouskaamme!”
Kappaleesta ”Встанем”; sävellys & sanat Shaman
Shamanin kahden suurimman hitin videoita on Venäjälläkin edelleen käytettävissä olevassa YouTubessa katsottu niiden julkaisun jälkeen kymmeniä miljoonia kertoja. Я Русский -kappaleesta on tehty myös flashmob-video, jonka tekemisessä väitetään olleen mukana yli 10 000 ihmistä. Sen katsojamäärä on jäänyt muutamaan sataan tuhanteen, mutta koomikko Aleksandr Gudkovin kappaleesta tekemää parodiavideota ”Я узкий” (”Olen hoikka”) on katsottu yli seitsemän miljoonaa kertaa, ja sen mahdollista valtionvastaisuuttakin on ehditty jo selvitellä oikeudessa, vaikka parodian sanoista on hyvin vaikea löytää viittauksia esimerkiksi poliittiseen tilanteeseen.
Kenen joukoissa seisot?
Kun Venäjä on Putinin johdolla omaksunut yhä militaristisemman maailmankuvan, myös venäläisen kulttuurin edustajat ovat joutuneet valitsemaan puolensa. Monet ovat päättäneet lähteä Venäjältä joko heihin kohdistuneen painostuksen vuoksi tai tuodakseen julki eri mieltä olemisensa, jotkut taas ovat ryhtyneet vastarintaan Venäjällä – yleensä sillä seurauksella, että heidän uransa on käytännössä päättynyt. Monet ovat kuitenkin myös päättäneet jäädä ja sovittaneet toimintansa ja tuotantonsa Putinin ja Kremlin linjojen mukaisiksi. Näihin viimeksi mainittuihin kuuluvat mm. myös lännessä melko tunnetut, Euroviisuissakin pariin kertaan esiintyneet Sergey Lazarev ja Dima Bilan.
Nationalistinen ja jossain määrin jopa militaristinen tendenssi kulttuurissa, ennen kaikkea musiikissa, ei sinällään ole uusi ilmiö Venäjällä, vaan suomalaisesta näkökulmasta melko silmiinpistäväkin patriotismi on ollut osa Venäjän hallinnon suosimaa musiikkia jo pitkään. Yksi ehkä tunnetuimmista tämän patrioottisen iskelmän tähdistä on nyt jo yli 70-vuotias Oleg Gazmanov, joka on hänkin Ukrainan sodan myötä saanut uutta nostetta uralleen ja tehnyt uusia videoversioita muutamasta vanhemmasta hitistään.
Patrioottisen viihdemusiikin sanoma on kappaleesta toiseen hyvin samanlainen: venäläisille kerrotaan heidän olevan ylivertainen kansa, joka voittaa kaikki esteet, mutta joutuu tämän saavuttaakseen tekemään myös uhrauksia, joista kuitenkin kaikki venäläiset myöhemmin palkitaan. Yhtymäkohdat Natsi-Saksan viestiin saksalaisille ovat selviä, ja myös Natsi-Saksassa viihde valjastettiin propagandaministeri Göbbelsin johdolla laajasti sodankäynnin ja fasistisen politiikan tueksi.
Viihteellä on vaikutettu jo pitkään
Viihteen käyttö kansalaisten mielipiteiden ja käsitysten ohjailemiseen ei kuulu kuitenkaan vain autoritaaristen valtioiden keinovalikoimaan. Kylmän sodan aikana yhdysvaltalainen viihdeteollisuus – ennen kaikkea elokuvat – vaikutti meidän suomalaistenkin käsityksiin maailman poliittisesta tilanteesta Yhdysvaltain hallinnon tuella ja ohjauksessa. Unohtaa ei myöskään sovi, kuinka toisen maailmansodan jälkeen Suomessakin siivottiin huolellisesti kirjastojen hyllyjä, filmistudioiden varastoja ja Yleisradion levystöä sodan aikana julkaistusta, sittemmin poliittisesti ja ulkosuhteiden kannalta arveluttavaksi muuttuneesta viihdykkeestä.
Viihteen merkityksestä mielipiteiden muokkaajana ei Suomessa ole puhuttu kovinkaan paljon. Kansainvälisesti teema on noussut keskusteluun mm. ns. dokudraamojen yleistymisen seurauksena. Esimerkiksi Netflixin ”The Crown” vaikuttaa katsojan näkökulmasta vain dramatisoivan Iso-Britannian kuningashuoneen historiaa, vaikka sarjassa mukana olevista todellisista tapahtumista huolimatta sen sisältö on pääosin kuvitteellista ja draaman kaaren luomiseksi käsikirjoitettua. Monen katsojan pelätään kuitenkin pitävän sitä totena ja muovaavan sen perusteella käsitystään brittiläisestä monarkiasta.
Keskustelulle olisi tarvetta
Keskustelulle viihteen merkityksestä osana vaikuttamista olisi kuitenkin tarvetta Suomessakin. Nykyisessä käytännössä rajattomasti ja rajoituksetta saatavilla olevien sisältöjen maailmassa käydään yhä kovempaa taistelua ihmisten mielistä ja mielissä. Pääosa tästä taistelusta on luonnollisesti kaupallista, mutta mukana on yhä enemmän myös poliittisia tavoitteita ja tarkoitusperiä. Erityisen sopiva keino viihde on mm. erilaisten narratiivien välittämiseen – siis esimerkiksi sen kertomiseen, kuka on vaikkapa sodassa hyvä ja kuka paha osapuoli. Tällä saralla venäläinen elokuvateollisuus on viime vuosina aivan erityisesti ahkeroinut.
Viihteestä vaikuttamisen välineenä tekee erityisen tehokkaan se, ettemme viihdettä kuluttaessamme välttämättä huomaa tai ymmärrä, että meihin vaikutetaan. Esimerkiksi musiikki ja draama voivat aiheuttaa hyvinkin voimakkaita tunteita, jotka myöhemmin ajan kuluessa muovaavat ajatteluamme, arvojamme ja asenteitamme. Helsingin yliopiston historian emeritusprofessori Markku Kuisma onkin osuvasti todennut, että ”viihdeteollisuuden voimaan verrattuna Venäjän trollit ovat yhtä voimakkaita kuin Terijoen hallitus”. Meillä venäläisistä trolleista on kuitenkin toistaiseksi puhuttu selvästi enemmän kuin viihteestä vaikuttamisen keinona.
Panu Moilanen