Kirjoitus on julkaistu Systeemityöyhdistyksen Sytyke-lehdessä numerossa 2/2026.
Euroopan ja Suomen digitaalinen riippuvuus yhdysvaltalaisista digialustoista, pilvipalveluista ja maksujärjestelmistä on turvallisuus- ja huoltovarmuuskysymys. Markkinamekanismi on johtanut tilanteeseen, jossa vaihtoehtoja on vähän ja riskejä on vaikea hallita. Ratkaisuksi tarvitaan julkisen sektorin esimerkkiä, unionitason sääntelyä sekä eurooppalaisen osaamisen ja innovaatiokyvyn vahvistamista.
Euroopan – ja samalla Suomen – digitaalinen itsenäisyys suhteessa etenkin Yhdysvaltoihin on noussut vuoden 2025 vallanvaihdon jälkeen keskeiseksi yhteiskunnalliseksi ja turvallisuuspoliittiseksi kysymykseksi. Keskustelun taustalla ovat olleet ennen kaikkea konkreettiset, Kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC) liittyvät tapaukset, joissa yhdysvaltalaisyritykset ovat Yhdysvaltain hallinnon määräyksestä estäneet tuomioistuimen tuomareilta monien työn ja arjen sujumisen kannalta välttämättömien palveluiden käytön. Myös geopoliittisen ja -ekonomisen tilanteen kiristyminen on pakottanut Euroopan itsetutkiskeluun.
Digitaalisen itsenäisyyden puute on vakava ongelma
Digitaalinen itsenäisyys tarkoittaa, että yhteiskunnan, yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta keskeiset digitaaliset ydinpalvelut ja -infrastruktuurit (”teknologiapino”) ovat valtioiden tai esimerkiksi EU:n suvereenissa hallinnassa. Siihen kuuluu myös riittävä osaamistaso: kyky ylläpitää ja kehittää digitaalisia järjestelmiä, tuotteita ja palveluita. Käytännössä kyse on ohjelmistoekosysteemeistä, pilvipalveluista, tekoälystä ja maksujärjestelmistä, jotka ovat nivoutuneet syvälle arkeen.
Tällä hetkellä Eurooppa on käytännössä täysin riippuvainen yhdysvaltalaisista digitaalisista palveluista ja maksujärjestelmistä. Kun tähän lisätään riippuvuus muualla valmistetusta teknologiasta ja komponenteista, digitaalisesta itsenäisyydestä ei juurikaan voi puhua. Viime vuosina lukittuminen ulkopuolisiin palveluihin on entisestään kiihtynyt esimerkiksi pilvilaskennan ja tekoälysovellusten kehityksen sekä koronapandemian jälkeen muuttuneiden työnteon tapojen myötä.
Digitaalisen itsenäisyyden puute on merkittävä kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden ongelma: jopa kriittiset järjestelmät ja toiminnot perustuvat palveluihin ja teknologioihin, joihin Suomella tai EU:lla ei ole todellista hallintaa. Lisäksi yhdysvaltalaisviranomaisilla on vuoden 2018 Cloud Actin perusteella mahdollisuus päästä käsiksi yhdysvaltalaisten pilvipalveluiden dataan. Kyse on kriittisestä haavoittuvuudesta, jota korostaa vaihtoehtoisten toimintatapojen ja jatkuvuussuunnitelmien puute: varajärjestelmien ylläpito olisi niin kallista, ettei siihen ole käytännössä mahdollisuuksia.
Riippuvuuksien taustalla ovat informaatiotalouden lait
Digitaalisten riippuvuuksien synty on informaatiotalouden perusteorioiden mukaista: taustalla ovat ennen kaikkea verkostovaikutukset ja lukittuminen. Verkostovaikutus tarkoittaa, että palvelun arvo organisaatioille tai yksilöille kasvaa käyttäjämäärän kasvaessa, mikä selittää, miksi jotkin palvelut muuttuvat ajan myötä lähes pakollisiksi. Lukittuminen puolestaan tarkoittaa, ettei palvelusta käytännössä voida luopua, koska se olisi liian vaikeaa, kallista ja riskialtista.
Eurooppa on käytännössä täysin riippuvainen viiden suurimman yhdysvaltalaisen IT-yrityksen (Microsoft, Google, Apple, Meta ja Amazon) palveluista sekä kahden maksupalveluntarjoajan (Visa ja Mastercard) järjestelmistä. Niiden palvelut ovat toimivia ja laajasti käytössä, mikä tekee niistä verkostovaikutusten kautta käytännön standardeja. Niihin tallennettu data, käyttöönotto- ja integraatioinvestoinnit sekä osaaminen lukitsevat käyttäjät: palveluntarjoajan vaihtaminen ei ole realistista – eikä vaihtoehtojakaan juuri ole. Kilpailun synty markkinamekanismin kautta on epätodennäköistä, koska samantasoisten palveluiden kehittäminen olisi kallista ja asiakkaiden houkuttelu uusien palveluiden käyttäjiksi lähes mahdotonta.
Samalla kun palveluita käytetään, tunnistetaan myös niihin liittyvät riskit. Turvallisuus- ja jatkuvuusriskit liittyvät palveluiden saatavuuteen sekä niihin kertyneen datan saatavuuteen ja siirrettävyyteen. Eurooppalainen tietosuojakäsitys poikkeaa yhdysvaltalaisesta, mutta palvelut noudattavat viime kädessä Yhdysvaltain sääntelyä. Taloudellisesti käyttö tarkoittaa suurta varallisuuden siirtymistä Euroopasta Yhdysvaltoihin lisenssi- ja palvelumaksuina. Eurooppalaisten kilpailijoiden vähäiset mahdollisuudet kilpailla palveluiden kanssa vähentävät tuotekehitystä ja eurooppalaista innovaatiotoimintaa. Kriiseissä Euroopan strateginen liikkumavara jää olemattomaksi.
Markkinamekanismi ei ratkaise – tarvitaan sääntelyä ja esimerkkiä
Vuosikymmenten kehitys on johtanut oligopoliin: muutamat jättiyritykset ovat keränneet niin paljon asiakkaita ja resursseja, että niiden palvelut ovat käytännössä ylivoimaisia harvoihin kilpailijoihin nähden. Tilanne on syntynyt pitkälti markkinamekanismin seurauksena, mutta sen purkamiseen markkinoista ei ole. Muutos kohti digitaalista itsenäisyyttä vaatiikin julkisen sektorin toimia: oikein mitoitettua unionitason sääntelyä sekä esimerkin näyttämistä ja mahdollisesti eurooppalaisen innovaatiotoiminnan ja IT-alan harkittua tukemista.
Unionitasoisella sääntelyllä voitaisiin pyrkiä purkamaan verkostovaikutusten ja lukittumisen synnyttämää yhdysvaltalaisyritysten dominanssia, mutta se on poliittisesti ja taloudellisesti vaikeaa. EU:n perustavoitteisiin kuuluu kaupan esteiden purkaminen ja kilpailun vapauden varmistaminen. Sääntelyyn liittyy myös poliittinen riski: se ei ole yhdysvaltalaisyritysten intressissä, ja ne todennäköisesti pyrkisivät vaikuttamaan päätöksentekoon esimerkiksi markkinavipuvarrella ja Yhdysvaltain hallintoon vetoamalla. Lisäksi vaihtoehtoisiin palveluihin siirtymisen kustannukset olisivat suuria, joten myös monet eurooppalaiset organisaatiot vastustaisivat pakottavaa sääntelyä. Siirtymää voisi kustannusnäkökulmasta osittain helpottaa se, että monet vaihtoehdot perustuvat avoimeen lähdekoodiin.
Tarvitaan esimerkkejä siitä, että siirtymä muihin palveluihin on mahdollinen – ja toisaalta palveluja, joihin siirtyä. Tässä korostuvat julkisen hallinnon päätökset ja investoinnit. Saksassa ja Ranskassa riippuvuudesta yhdysvaltalaispalveluista on alettu pyristellä näkyvästi irti: vuoden 2026 alussa Ranska kielsi virkamiehiltään yhdysvaltalaisten kokoussovellusten käytön, ja Saksassa ollaan ottamassa laajasti käyttöön avoimen lähdekoodin tuotteista koottuja OpenDeskiä ja Office EU:ta korvaamaan esimerkiksi Microsoft 365:tä. Julkisen hallinnon kysyntä voi synnyttää myös markkinaehtoista tarjontaa yrityksille ja yksityishenkilöille. Samalla on huolehdittava, että markkinat ovat koko unionin laajuiset, jotta globaaleja kilpailijoita vastaan voidaan kilpailla riittävän suurilla markkinoilla.
Suomessa julkisen hallinnon viime aikojen toimet ovat olleet ristiriitaisia: vaalitietojärjestelmän siirtäminen yhdysvaltalaispilveen peruttiin, mutta esimerkiksi Kela jatkaa projektejaan etuuskäsittelyn järjestelmien toteuttamiseksi Salesforcen ympäristöissä ja asiakastietojen siirtämiseksi Amazonin pilveen. Digitaalisessa itsenäisyydessä on ilmiselvästi kyse kansallisesta turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta, mutta geopoliittinen tilanne ei näytä vaikuttavan Kelan suunnitelmiin. Tehostamisen ja kustannussäästöjen nimissä saatetaan olla valmiita riskeeraamaan suomalaisten yksityisyys, kansallinen turvallisuus ja huoltovarmuus. Samalla nakerretaan digitaalisen itsenäisyyden keskeistä perustaa, suomalaista IT-osaamista.
Eurooppalaista innovaatiokyvykkyyttä tulee vahvistaa
Uskottavien kilpailevien palveluiden kehittäminen ja eurooppalaisen teknologiapinon luominen edellyttävät eurooppalaisen innovaatiokyvykkyyden vahvistamista. Vaikka EU toimii yhteismarkkinoilla, TKI-toiminta on monessa mielessä kansallista, mikä on haitta verrattuna yhdysvaltalaisyrityksiin, jotka toimivat laajoilla yhteismarkkinoilla ja kulttuurisesti ja kielellisesti yhtenäisemmällä alueella. Monikansallisia hankkeita kyllä toteutetaan EU-rahoituksella, mutta niistä syntyy harvoin kaupallisia tuotteita, ja rahoitusinstrumenttien byrokraattisuus vähentää kiinnostusta hankkeita kohtaan.
Keskeisimpiä vaihtoehtojen kehittäjiä ja tarjoajia olisivat eurooppalaiset yritykset, mutta ne törmäävät yhä liian usein pääoman heikkoon saatavuuteen. Kasvurahoituksen saaminen Yhdysvalloissa on huomattavasti Eurooppaa helpompaa, mistä esimerkkinä ovat useat suomalaiset startupit, jotka ovat päätyneet yhdysvaltalaisomistukseen siinä vaiheessa, kun tuote on saatu valmiiksi ja todettu markkinoita kiinnostavaksi. Ongelman ratkaisemiseksi Euroopassa täytyy pian pohtia vaihtoehtoja.
Euroopalla on mahdollisuus onnistua: ongelmat on tunnustettu ja IT-alan huippuosaamista on. Yhdysvaltojen kehitys on myös helpottanut uusien osaajien houkuttelemista, mutta keskeistä on varmistaa, että tänne houkuteltu osaamispääoma – opiskelijat ja asiantuntijat – myös jää ja kotiutuu Eurooppaan. Harmaantuva Eurooppa tarvitsee väistämättä osaajia myös unionin ulkopuolelta. Innovaatioiden kannalta on tärkeää myös se, että uskomme mahdollisuuksiimme, ja aivan erityisen tärkeää on, että nuoret uskovat itseensä, Eurooppaan ja tulevaisuuteensa. Tässä meillä suomalaisilla on Nuorisobarometrin uusien tulosten valossa paljon tekemistä.
Digitaalinen itsenäisyys ei synny itsestään, eivätkä markkinat sitä yksin tuota. Siksi EU:n ja Suomen on asetettava kriittisille digipalveluille selkeät vaatimukset (siirrettävyys, jatkuvuus ja tietosuoja), ohjattava julkisilla hankinnoilla kysyntää kohti eurooppalaisia vaihtoehtoja sekä vahvistettava innovaatiokykyä ja kasvurahoitusta, jotta vaihtoehtoja alkaa syntyä.
Panu Moilanen